Sunnuntai ajelulla päädyttiin testaaman Vierumäelle toissa päivänä avattua tykkilumilatua. Lämmintä +2 ja ensimmäiset viisi kilometriä sataa vettä kaatamalla, tuli kyllä miettittyä, että voisi tätä sunnuntaita paremminkin viettää. Tykkilatu oli kuitenkin täyttynyt yli-innokkaista hiihtäjistä ja ruuhkaakin oli havaittavissa ajoittain. Kokonaisuudessaan tykkilatu oli 500 metrin pituinen pätkä ja maisema alkoi tulla tutuksi jo ensimmäisten kilometrien jälkeen. Onneksi mukaan valikoituivat luisteluvälineet, sillä pertsan urat olivat hyvin heikot.
Loppua kohden ilma parani ja aurinko alkoi näyttäytymään taivaanrannassa. Ladulta innokkaimmat sivakoijat olivat vähentyneet ja viimeiset kilometrit sai hiihdellä rauhassa. Sen verran tympäsevää oli hiihdellä samaa pätkää, että 23 kilometrin lenkki sai riittää. Kahdeksan euron latumaksu ei tuntuisi yhtään niin pahalta, kun latua saataisiin edes puolet lisää. Kaiketi aivan onnistunut päivälenkki ja reissu Vierumäelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti