Mitä vastaan tuleekaan

Monta päivää ja viikkoa on kulunut viimeisistä kuulumisista ja paljon on ehtinyt tapahtumaan. Muuttolaatikot, huonekalut ja minä ovat matkanneet kaupungista takaisin maalle ja nyt odotellaan kovasti seuraavaa siirtoa eli pian valmistuvaa vuokra-asuntoa. Blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, kun kamera on ollut viime viikot visusti muuttotavaroiden joukossa ja kiirettä ovat pitäneet ystävät, pieni pöytä-projekti, grillin maalaus, keskeneräiset koulutehtävät, tuleva juhannus jne. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa muutaman sanan muistiin menneestä vuodesta, kun pakettiautoihin pakattiin kaikki tarpeellinen ja lähdettiin kohti uusia tuulia. Työsopimuksen allekirjoittaminen, päätös lähdöstä, uusi vuokra-asunto ja muutto tapahtuivat kuin pikakelauksella. 

Isä tokaisi, palaatte takaisin maitojunalla jo ennen joulua... Kesä vierähti nopeasti kuin pidemmällä lomareissulla ollessa, joka päivä tutustui uuteen lähiympäristöön ja nautti lämpimästä kesästä. Vasta syksyn saapuessa totuus iski vasten kasvoja, koittivat arki ja todellisuus. Sopeutuminen etelän veteliin, joiden huulilla oli neljän tuulen hatut ja porot vei oman aikansa ja aina suun aukaistaessa sai varautua vastaamaan kysymykseen mistä päin olet kotoisin? Vitsikkäät hämäläiset muistivat muistuttaa liikennevalojen olemassaolostakin. No hiljaiset hämäläiset harvemmin olivat juttutuulella, liekkö koskaan. Myös kauppareissuilla oli totuteltava siihen, että kukaan vastaantuleva ei varmasti ole sinulle tuttu, eikä ollut pelkoa, että joutuisi kuulumisia vaihtamaan. Eli melkein sama kuin ulkomaanmatkoilla, kukaan ei tunne sinua eikä kukaan ymmärrä mitä puhut. Voidaanko puhua kulttuurishokista? 

Vaihtui puutalo betoniin ja männikkö ostariin... Alkuun tuntemattomasta paikasta muodostui meille hiljalleen koti tai sillä nimellä me sitä jo kutsuttiin. Etelän reissulle lähtiessä tiesimme, että tämä on vain väliaikaista, mutta kummasti Etelässä oloon tottui ja ympäristöön kiintyi. Tunteet reissun aikana olivat ailahtelevaisia. Välillä nautittiin uudesta ja samalla jo niin tutusta ympäristöstä, kun taas kaivattiin kaikkea sitä mitä meillä ei siellä ollut. Kyllä ne ystävät ja sukulaiset ovat kultaakin kalliimpia. Onneksemme muutamista työkaverista tuli sielunkumppaneita ja ystäviä, joiden kanssa vietettiin hetkiä vapaa-ajallakin. Ja tietenkin mieltä ovat erityisesti lämmittäneet ne rakkaat ystävät ja sukulaiset, jotka tulivat monen sadan kilometrin päähän meidän vieraiksi. Vaikka myönnettäköön, kyllä on pitkä matka. Pahimpia olivatkin hetket, kun koti-ikävä hiipi salakavalasti ja seuraavaan suunniteltuun Pohjoisen reissuun oli vielä monta viikkoa. 

Älä huoli kyllä me pärjättiin... Muutto täysin vieraaseen ympäristöön ja paikkakunnalle, jossa ainut tuntemasi henkilö on oma kumppani. On todettava, että vuosi on ollut opettavainen ja ollaan opittu toisistamme enemmän kuin yhteensä seurusteltujen vuosien aikana. Voin väittää, että tiiviisti yhdessä vietetty vuosi on lujittanut suhdettamme, toiset lähtevät reality-ohjelmiin ja me muutettiin Etelään. Jälkikäteen ajateltuna ja muisteltuna tuntuu ihan hullulta, mutta kaikesta on selvitty. Nyt nelostie on vienyt tulevaisuuden suuntaamme 500 kilometriä pohjoisemmaksi, Pohjanlahden rannalle. Meitä odottaa uusi vuokra-asunto kesäkuun lopulla valmistuvassa rivitalossa ja monta kokemusta rikkaampi ja entistä vahvempi tiimi on valmis kääntämään sivua ja aloittamaan uuden vaiheen elämässä. Eikös sitä sanota, että vierivä kivi ei sammaloidu.

Mitähän me seuraavaksi keksitään?