Tästä SE alkaa

Viime viikon torstaina koitti odotettu valupäivä ja viikonloppuna uteliaat uskalsivat jo astella betonilla. Kuten kuvista näkyy oven avatessa tuli vastaan melko trooppinen ilmasto. Nyt sitten odotellaan betonin kuivumista ja väliseiniä, jonka jälkeen pääsemme viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa rakennustöiden merkeissä. Iso osa pintamateriaalivalinnoista on tehty ja toivottavasti se oli koko urakan haastavin osuus. Yllä olevat kuvat eivät sentään kerro teille koko totuutta. Meidän tämänhetkisestä vuora-asunnosta on raksalle matkaa alle kilometri. Tuleva koti on erillistalo, huoneistoalaa 78 neliötä, kaksi varastoa (lämmin sekä kylmä) ja autokatos.

Kun syksyllä luovuttiin omakotitalon rakentamisesta hylkäämällä kaupungilta saatu vuokratontti, on viimeisen puolen vuoden aikana käyty useassa asuntoesittelyssä. Lopulta päädyimme kiinteistövälittäjän vinkistä tutustumaan uudiskohteeseen ja koimme sen ehdottomasti meille parhaana vaihtoehtona tässä vaiheessa. Mikä parasta, uudiskohteessa pääsemme vaikuttamaan koko rakennusprosessiin ja tekemään kodistamme oman näköisen. Rakennusvaiheessa oman työn osuudella voi säästää huomattavan summan ostohinnasta, mikäli halua ja taitoa itseltä löytyy. Meidän urakkaan kuuluu kaikki pinnoitetyöt ja kalusteasennukset muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Pääsiäisenä meidät voi jo löytää seiniä tasoittamasta Kivikkokankaalta.

Ei se matka vaan se seura

Tervehdys pikajunasta, jonka kyytiin ollaan hypätty tammikuussa, onneksi määränpää siintää jo hiihtolomaviikolla, jolloin koittaa ansaittu loma. Viikot vilahtaa ohi kuin maisema pikajunan ikkunasta. Matka tähän hetkeen on kuitenkin ollut vaihderikas ja yllätyksellinen. Me ollaan viime aikoina osattu yllättää, eikä ne yllärit joulukuuhun loppuneet. Työ - ja koulukiireiden lisäksi tulemme viettämään keväällä kaiken ylimääräisen vapaa-ajan tulevassa, omassa, uudessa kodissamme. Täällä ruudun takana on siis kaksikko, joiden päät ovat pyörällä rakentamisesta ja siihen liittyvistä valinnoista.

Kuulemisiin!

Vuosi vaihtui

Kiireinen syksy on jo takana päin. Joululomalla tunnollinen on sairastanut, tehny rästihommia ja ladannut akkuja tulevaa kevättä varten. Nyt virkeydestä kertoo sekin, että ehtii kaivamaan kameran kaapin perältä, asettelemaan sohvatyynyt järjestykseen ja nappaamaan rapsakkana pakkaspäivänä muutaman kuvan meidän kodistamme. Toivotaan, että tulevan kevään aikana keretään tännekkin päivittämään kuulumisia, edes muutaman sanan ja kuvan kera. Viime vuosi oli yllätyksellinen ja toivotaan tulevankin vuoden tuovan paljon ilon ja onnen hetkiä.

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat! (toivottavasti teitä vielä on)

Yllärireissu Hailuotoon

 

Hailuoto on ollut puheissa ja suunnitelmissa pitkin kesää. Lopulta tytöt otti ohjat käsiin ja juoni pojat Hailuotoon. Onnistu, ja taas on yksi aukko paikattu J-V:n sivistyksessä. Merenkulkua, merimaisemaa, kalasatamia ja hiekkaa silmin kantamattomiin. Ja tietenkin piknik rannalla, tuulen suojassa nautiskellen itsetehtyjä kolmioleipiä ja paikallisessa kalasavustamossa savustettua ahventa ja lohta. Kotiin vietäväksi mukaan lähti pala Hailuotoa, nimittäin sukat ja kengät on täynnä hienoa hiekkaa. Ai niin, eikä se lauttakaan uponnut, vaikka pikkusen taisi maakravuilla epäillyttää.

Kukastunturin yli

Vuorossa on lomaviikon viimeinen päivitys ja YLLÄTYS, aktiiviloma senkun jatkui. Vähän meinasi nelikkoakin naurattaa, aika rento loma. Hurautimme käsivarresta Ylläksen maisemiin ilman sen kummempia suunnitelmia. Aikamme Sportiassa kierreltyä ei ostettavaa löytynyt, suositteli kauppias meille pientä pyörälenkkiä, ettei tarvitse koko lomaa kulkea jalkapatikassa. Meidän nelikkoa kiehtoi kovasti päästä testaamaan uusia hittipyöriä, eli fatbike -pyörät alle ja kohti tunturia. Kun kaverilta menee pyörät vuokramaan ja reitin kysymään niin eihän nuita lapin miehiä kannataisi uskoa. Näytettiin vissiin sen verran sporttisilta, että heti laittoi meidät Äkäslompolon ehkä vaikeimman ja jyrkimmän reitin eteen. 20 kilometrin pyörälenkki koetteli kestävyyttä, eikä kommelluksilta vältytty. Kun herra peloton tulee Kukastunturia satalasissa alas niin tuloksena on se, että neljästä pyörästä yksi juoksutettiin viimeiset kuusi kilometriä takaisin vuokraamon pihalle, siinä jos jossain kestävyyttä koetellaan. Onneksi ei ollut minun pyörä ja onneksi ei mennyt kuin kaksi rengasta puhki. Sattumuksista huolimatta pyöräilystä jäi niin hyvä fiilis, että pojat olivat valmiita ostamaan itselleen moiset heti ja pienestä ruskaretkestä on puhuttu. Pyörälenkin jälkeen pääsimme suihkun ja saunan kautta tankkaamaan energiavarastoja paikalliseen pizzeriaan, ja oli muuten hyvää!

Steindalsbreenin jäätiköllä

Tähän astisesta reissusta ollaan saatu kulutettua useampi tunti autolla ajamiseen rannikkoa pitkin ja välillä taisi pojilla hermot mennä, kun lähes joka toiselle maisemaparkkipaikalle piti pysähtyä. Edessä on nelikon viimeinen päivä Norjassa, Steindalenissa. Lähdimme aamupäivästä vaeltamaan Lyngenin vuonon länsipuolelle kohti Steindalenin jäätikköä, arvioitu meno-paluu oli noin kymmenen kilsan puolin ja toisin. Totesimme pian reitin olevan suosituin päiväretkikohteistamme. Reitti kulki jäätikön sulamisvesistä syntynyttä jokea seuraillen, ohi Steindalshytan (vuokratupa) aina vuorien ympäröimän vehreän laakson läpi. Jäätikön laidalle kävellessä tuli ohitettua aika monta vuosiluku kylttiä ja kyllä jäätikön vetäytyminen veti hiljaiseksi. Ilmastonmuutoksen seurauksena jäätikkö sulaa hurjaa vauhtia ja sulamisvedet muodostavat kylmää hohkaavan jäätikköjoen. Hurjimmat turistit kiipesivät jäätikköä ylöspäin, meille riitti ihasteleminen kauempaakin. Jäätiköllä puhalsi kylmä tuuli, joten onneksi oli lämpimämpää vaatetta mukana, vaikka lämpötila olikin lähtiessä yli 20 astetta. Jäätiköllä oli meidän lisäksi espanjalaisia, sveitsiläisiä, venäläisiä ja suomalaispariskunta. Kävipä vielä sellainen sattuma, että toinen suomalaisista oli samalta pikkukylältä kotoisin kuin mekin.

Tehokkaat kolme päivää Norjassa oli loistoporukan kanssa mitä mahtavimmat. Kun ennen lomaa käytettiin aikaa suunnitteluun, niin pienillä päiväretkillä pääsi ihan eritavalla ihastelemaan vuonoja ja vuoria. Norja kaikkineen maisemineen teki niin suuren vaikutuksen lomalaisiin, että seuraavasta lomasta puhuttiin jo ennen kotiinpaluuta. Nyt pidetään kukkaron nyörit tiukalla ja seuraavaksi suuntana voisi olla Pohjois-Norjan Lofootit tai kauan haaveiltu Islanti.

Haaveilut sikseen, viikonlopun suunnaksi mamman padat, mökin hiljaisuus ja rantasaunan lämpö. Ei siis yhtään hullummat koordinaatit.

Gorsa kanjoni

Päästiinhän me Norjassa rallin makuun, sillä päiväretkikohde nro 2 Gorsabrualle vaati monen kilometrin hiekkatieosuuden. Heti alkumatkasta meidän tientukkona olivat söpöt lampaat, jotka eivät autoja tai ihmisiä pelänneet. Pienen kylän jälkeen tie jatkui mutkaisena ja kapeana aina vuoren rinteille asti,  eikä varmasti uskallettu pysähtyä, ennen kuin vastassa oli kapea ajosilta "täytyykö juuri tuosta ajaa". Jep, nilkka suoraksi ja yli, kohti jyrkempiä mutkia ja vuoren rinteitä. Jos ajotiet eivät olleet turvallisemmasta päästä niin eivät olleet kyllä vaellusreititkään. Vuoren rinteillä kävely ilman minkäänlaisia suojakaiteita ei tulisi kuuloonkaan Suomen kamaralla, mutta Norjassa tämä oli ihan arkipäivää. Onneksi matkalla oli myös tuttua ja turvallista koivukujaa (ja silti piti pitää kädestä kiinni). Gorsabrualle meidät veti 153 metriä syvä kanjoni, riippusilta vesiputouksin. Kävellessämme kohti kanjonia välissä epäillytti, että ollaanko edes oikealla reitillä, sillä maisemat avautuivat vasta hieman ennen siltaa. Olihan se uskomaton kokemus, jo sillalla käveleminen sai jalat tutisemaan ja pelkkä ajatus siitä, että kesälauantaisin on mahdollisuus hypätä benji-hyppy kanjoniin nostatti ihon kananlihalle. Harmi, että tätä upeaa paikkaa oli niin vaikea taltioida kuvin, mutta onneksi mukaan mahtuu tällä kertaa myös yksi video. Tällä reitillä kävelyä tuli vain nelisen kilometriä, sillä autolla pystyi lyhentämään kävelymatkaa huomattavasti.

Ut i NORD!