Jo viikon kestänyt sade on karaissut vilukissaa ja ensimmäiset villasukat on etsitty kaapin pohjalta. Mielen on vallannut tunne, että vihdoin palaset alkavat loksahtamaan paikoilleen. Kesän olen osannut ottaa niinkin rennosti kuin suunnitelmallinen ihminen voikaan tehdä, mutta pientä pohdintaa aika ajoin on herättänyt tulevan vuoden opintoni. Olen miettinyt, miten saan suoritettua kursseja monen sadan kilometrin päähän, kun samaan aikaan J-V on kerinnyt panikoimaan kuinka selviää talvesta ilman minua. Tämä viikko on kuitenkin tuonut kivoja uutisia opintojeni osalta ja voidaan huokaista helpotuksesta. Tulevana lukuvuonna olen gradu ryhmässä, jonka ohjaus tapahtuu pääsääntöisesti etänä. Lukuvuoden opintoni siis koostuvat opinnäytetyöstä, jota kirjoittelen läpi talven täällä Etelä-Suomessa ja muutamasta menetelmäopintokurssista. Ensi viikosta lähtien täällä ollaan jo täydessä työn touhussa, sillä työpöydältä löytyykin jo mukavan kokoinen pino kirjoja oppilaiden osallisuudesta.
Ja niin ovat verhotkin löytäneet paikkansa. Melkoisen hellekesän jälkeen kaihtimet ovat avautuneet ja alkoihan sitä jo kaipaamaan verhoja. Aluksi olin kyllä sitä mieltä, että verhoja ei olohuoneeseen ja keittiöön tule. No mieli muuttuu ja muutama päivä sitten yhdessä tuumin saatiin verhot ikkunaan ja onhan täällä taas vähän kotoisampaa. Viikonlopulle säästettiin vielä muutama hienosäätö kattolampuille ja taulunkin voisi ripustaa seinään, onhan sitä jo muutama kuukausi imuroidessa nosteltu tuolla lattialla. Muuten viikonloppu on tarkoitus viettää rauhallisissa merkeissä, telkkua, herkkuja ja Baba Lybeckin habaa kirjan innoittamana urheilua :)
Entä jos tärkeimmät asiat tapahtuu tällä hetkellä.
Kauneimmat kukat kukkivat juuri nyt liian lähellä.
Entä jos kaikki se mitä etsit on sun edessä.
Entä jos onnesi on nyt ja tässä valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti