Viikonloppuni olen saanut viettää metsässä monin tavoin. Lauantaina lähdettiin metsien miehen kanssa jokavuotiselle metsäretkelle metsäkanalintujen toivossa, mutta turhaan. Havaintoja tehtiin niin teeristä kuin koppeloistakin, mutta yksikään lintu ei päässyt hengestään meidän reissulla. Tämä ei minua niinkään harmittanut, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hiljaa olemistakin on hyvä opetella kerran vuodessa. Sunnuntaipäivänä suunnattiin kompassin neulat kohti ruskarasteja ja koeteltiin parisuhdetta suunnistamalla yhdessä 3,6 kilometrin reitti
ruskamaisemissa. Tämän kertainen suunnistusretki oli jo kunniamaininnan arvoinen, sillä selvisimme maaliin ilman sen suurempia pummeja, vastaväittelyitä, mykkäkoulua tai vuosisadan riitaa eli rauha maassa. Rentouttavan ja auringon täyteisen yhdessäolon jälkeen ihmetellään, miten viikonloppu tuntuu aina vain lyhyemmältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti