Te rakkaat lukijat olette varmaan huomanneet postauksista, että urheilulla on todella suuri rooli arjessamme. Teemme sitä mielellämme yhdessä ja suunnittelemme tulevien päivien harjoituksia etukäteen. Vaikka kuntoilulla ei tällä hetkellä olekaan sen suurempia päätavoitteita, on molempien suunnitelmissa seistä helmikuussa Finlandia hiihdon lähtöviivalla.
Kesällä yhdessä harjoitteleminen on ollut helppoa, mutta ensi viikosta lähtien J-V:n harjoitukset alkavat muodostumaan jääkiekon ja kaukalopallon ympärille. Se siis tietää sitä, että saan viettää enemmän aikaa yksikseni lenkkipoluilla. Ajatuksena onkin, että jokaisen viikon päätteksi julkaisen postauksen kuluneen viikon urheiluista. Toivoisin tämän tuovan enemmän motivaatiota omaan harjoitteluun ja samalla innostaa teitä lukijoita liikkumaan.
Näin syksyn tullen ja kelien jäähdyttyä harjoittelumme on muuttunut yksipuolisemmaksi. Kesällä harjoittelumme koostui enemmän rullahiihdosta ja pyöräilystä, mutta täytyy myöntää, että lisääntynyt juoksun määrä on tuntunut jaloissa ja juoksukunnon kehityksessä. Pitemmittä puheitta tässä siis sarjassaan ensimmäinen treenipäivitys menneeltä viikolta 35.

Maanantai Maantiejuoksu 30min + kuntopiiri
Tiistai Kuntosali + uinti 90min
Keskiviikko Pyöräily 1h 20min
Torstai Polkujuoksu 1h / 8km
Perjantai Lepo
Lauantai Polkujuoksu 50min / 8km
Sunnuntai AP: Rauhallinen kävely 45min IP: Kuntosali + uinti 90min
Intoa kuntoiluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti